Nainen ja kukkiva pensas

Arboretum Frickin kesä 2025

Arboretum Frickin kesä 2025 kukkii kauniimmin kuin koskaan! Upean puutarhan lisäksi pääsee ihailemaan lasitaidetta, kun Alma Jantusen luonnon inspiroima Metsänhenki-näyttely nähdään Arboretumissa. Ryhmille puutarha on avoinna jo toukokuun puolivälistä, muulle yleisölle portit avataan 3.6.2025.

Arboretum Frick avoinna yleisölle koko kesäkuun

Kangasalla sijaitseva Arboretum Frick on omistajiensa Leila ja Erkki Frickin oma kotipuutarha.

Emme suunnitelleet tästä matkailukohdetta. Kun päätimme vastata toiveisiin ja avata portit yleisölle, kävijämäärät yllättivät. Ensimmäisenä kesänä 2021 puutarhassa vieraili jo yli 7000 kävijää, joista suurin osa tuli Kangasalan ulkopuolelta”, Erkki Frick iloitsee.

Arboretum on 3,2 hehtaarin suuruinen ja siellä kasvaa 260 erilaista puuta sekä 300 erilaista pensasta. Puiston erikoisuutena ovat yli 900 alppiruusu- ja atsaleapensasta, joista puolet on siemenestä itse kasvatettu.

Arboretum on kesällä 2025 avoinna koko kesäkuun puiston kauneimpaan aikaan tiistaisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12.00 – 16.00. Aikaisempien kolmen päivän sijaan arboretumin aukioloa on lisätty neljään päivään viikossa. Alppiruusut, atsaleat, magnoliat, ruusut, pionit, kukkapuut ym. ovat kesäkuussa parhaassa kukkaloistossaan. Perinteisiä RHODODENDRON -viikkoja vietetään myös kesäkuussa ja tällöin arboretumissa tulee olemaan ohjelmatarjontaa.

Metsänhenki-lasitaidenäyttely yhdistää lasitaiteen ja luonnon

Kesällä 2025 Arboretum Frickissä nähdään myös upea lasitaidenäyttely Metsänhenki. Nuutajärven Lasikylässä työskentelevän Alma Jantusen teoksia arvostetaan niiden valon ja liikkeen ainutlaatuisen ilmaisun vuoksi, ja hänen töitään on useissa taidekokoelmissa. Vuonna 2021 Postin taidepalkinnon saaneen Jantusen työt ovat herättäneet kiinnostusta paitsi kotimaassa myös kansainvälisesti. Alma Jantuselle kyseinen Arboretum Frick on ollut jo aiemmin inspiraation lähde, ja osa töistä on suunniteltu erityisesti puutarhaan.

Kasvien ja puutarhojen värit sekä rakenteet ovat jo pitkään olleet inspiraation lähteeni. Lasi on materiaalina ainutlaatuinen, ja taipuu helposti luonnon muotoihin. Lasiteosten syntyminen on prosessi, jonka lopputulos määräytyy aina vasta työn edetessä”, Alma Jantunen kertoo.

Taidenäyttely sisältyy Arboretum Frickin sisäänpääsylipun hintaan. Täällä luonto ja kulttuuri yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla!

Kahvila Ruusupuu kutsuu herkuttelemaan

Kahvila Ruusupuu arboretumin pihapiirissä on tärkeä osa vierailijan kokonaiselämystä. Kesäkahvilan yrittäjänä jatkaa viimevuotiseen tapaan Kirkkoharjun Kahvila, ja suussa sulavista herkuista pääsee nauttimaan aina arboretumin ollessa avoinna. Kahvila on ihana paikka myös ryhmän kahvihetkelle!

Tapahtumia kukkaloiston keskellä

Kangasala Classic järjestää perinteiseen tapaan kesäkuussa konserttisarjan yhden konsertin arboretumissa. Konsertin teema ja taitelijoiden nimet julkistetaan kevään aikana. Ohjelmaa tulee olemaan myös heinäkuussa Kangasalan kulttuuriviikon aikaan.

Ryhmien suosikkikohde

Arboretum Frick on jo useita vuosia ollut ryhmien suosikkikohde Kangasalla. Ryhmävierailu on mahdollista varata 15.5.-31.8.2025. Opastetulla kierroksella kuullaan, miten Erkki ja Leila Frick rakensivat 40 vuoden aikana yhden Suomen upeimmista puutarhoista. Kiehtovan historian lisäksi tällä kierroksella opit takuulla uutta kasveista!

Metsähenki-näyttely ja Arboretum Frick avoinna 2025 ti,to,la-su 1.6.-29.6. klo 12-16, ryhmille sopimuksen mukaan 15.5.-31.8.2025.