Kangasalan kohteet yllättivät Roosa Blomin positiivisesti
Pyysimme bloggaaja Roosa Blomia tutustumaan Pälkäneen ja Kangasalan Herkuttelijan Helmet -kohteisiin. Lounaalle he tulivat Kangasalle Ravintola Paakariin, joka ei ollut Roosa Blomille entuudestaan tuttu. Hyvän ruoan ystävinä he yllättyivät positiivisesti löytäessään Chaine des Rotisseurs -kilvillä palkitun ravintolan Kangasalta. Lähiruoka ruoka sai kehuja ja perheen taaperokin nautti lautasensa tyhjäksi hyvällä ruokahalulla.
Ravintola Paakari sijaitsee entisessä postitalossa, joka on yksi Kangasalan keskustan kävelykierroksen kohteista. Ruoan jälkeen Roosa Blom teki perheineen pienen kierroksen kävelykierroksen kohteissa lähinnä Kangasalan kirkon ympärillä sekä Kangasala-talolla ja pääkirjastolla. Roosa Blom nosti hienoimpina ja pysäyttävimpinä muistomerkkeinä esiin kirkon seinässä olevan verikiven, Leikkivä lapsi -muistomerkin ja sankarihaudan. Kirjoituksessaan Roosa Blomin kommentoi sitä, että ei ollut tullut aiemmin mieleenkään pyöriä Kangasalan keskustassa, mutta se olikin hauskaa ja mielenkiintoista pysähtyä katsomaan noita nähtävyyksiä.
Kävelykierroksen jälkeen jo maistuikin jälkiruoka. Sitä varten Roosa Blomin perhe suuntasi Vehoniemen Automuseolle, jossa he herkuttelivat ilmaisen museokierroksen jälkeen kuuluisilla lusikkamunkeilla ja valkosuklaakakulla. Päivän kruunasi vielä kiipeäminen Vehoniemen näkötorniin katsomaan upeita maisemia.
Herkuttelijan Helmet on osa Kangasalan ja Pälkäneen yhteistä Paras Pari Pirkanmaalla – matkailukampanjaa. Kampanjassa on kerätty valmiiksi naapurikuntien mielenkiintoisia kohteita eri teemojen ympärille kootuiksi paketeiksi. Näistä tekemistä kaipaavan on helppo napata ideat ja rakentaa oman näköisiä retkipäiviä.
Tervetuloa nauttimaan kesäisistä päivistä Kangasalle ja Pälkäneelle!
Lue Roosa Blomin koko blogipostaus
Jutun kuvat: Roosa Blom