Retkiluistelua Saarikylissä
Saarikylissä, Haaviston luomutilalla sijaitsee suosittu retkiluistelurata, joka on Pirkanmaan ensimmäinen lajissaan. Tilalla toimii artesaanileipomo ja kausikahvila Heikin Leipä, jonka tuoreet leivät ja pullat maistuvat ulkoilun jälkeen.
Saarikylät tunnetaan kauniina kesäkohteena, mutta myös talvella tänne kannattaa suunnata päiväretkelle. Retkiluistelurata lähtee Haaviston tilan rannasta, jossa sijaitsee myös välinevuokraamo. Pituutta radalla on muutama kilometri, ja se aurataan jäälle heti, kun jään kantavuus sen sallii. Paikalla on välinevuokraamo, mutta myös omilla välineillä voi luistella. Radan ylläpitoon voi osallistua vapaaehtoisella (mutta erityisesti omilla välineillä luistelevilta suositeltavalla 🙂) ratamaksulla. Alueella on ulkoWC.
Luistelun päätteeksi on mukava nauttia Heikin Leivän leipomon kahvilassa kupillinen kuumaa juomaa ja tuoretta luomupullaa. Kahvila on auki lauantaisin ja luistelukeleillä myös sunnuntaisin. Muista tarkistaa aukiolo ennen lähtöä kohteen sivuilta. Lisäksi voit varata nuotiopaikan, joko valmiilla tai omille puilla.
Tilapuodista voi ostaa luomujauhoja ja niistä leivottuja tuotteita myös kotiin. Tiesitkö, että Heikin Leivän kuuluisa ruisleipä on leivottu Suomen vanhimpaan juureen? Jos luistelu ei innosta, Saarikylien maalaismaisemiin voi lähteä ulkoilemaan, ja jäälle on kelin salliessa tehty myös hiihtolatu. Vuokraamosta löytyy vuokralle myös muutama potkukelkka ja karvapohjasuksia. Pellon keskellä komeilee vanha tuulimylly, joka kertoo tilan historiasta. Alueelle ja retkiluisteluradalle voi ottaa mukaan myös koiran, toki muut kulkijat tulee huomioida.
Välinevuokraamo Haaviston tilalla on avoinna jäätilanteen mukaan lauantaisin ja sunnuntaisin. Varmista tilanne ennen lähtöä Facebook-sivulta: Retkiluistelurata Saarikylät.
Muina aikoina välineitä vuokrataan ryhmille ennakkovarauksella p. 040 552 6460 / Pirjo Weckman
www.heikinleipa.fi
Saarikylientie 888, Kangasala


