Lastenmaatila Pikkupiha

Kangasalan kauniilla maaseudulla, 30 minuutin päässä Tampereesta, tien 58 varrella, sijaitsee lastenmaatila Pikkupiha Raudanmaan kylätalolla.

Pikkupiha on hauska kohde maaseudun rauhasta ja eläimistä pitävälle. Pikkupihalla pääset tapaamaan ihania eläinystäviä ympärivuoden!

Meillä asustaa miniatyyrihevoset Lillin, Daisyn sekä Inton, Miniaasit Bella ja Aiko, 5 lammasta, 3 Afrikan miniatyyri vuohta, pupuja ja marsuja sekä, kesäaikaan ankkoja, kanoja ja kalkkunoita. Suuressa piha-aitauksessa asustavat meidän 2 laamaamme sekä alpakka Pikku Myy. Pikkupihan Pupulassa asuvat marsut ympäri vuoden ja myös puput talviaikaan.

Pikkupiha vierailulla voi myös varata oman eläinhetkensä, eli eläinaktiviteetin, jolloin lempieläintään pääsee vielä lähemmäs. Esimerkiksi: ponien kauneussalongin tai poniagilityn, ankkojen herkkuhetken tai vaikka koko Pikkupihan eläintenhoitaja kierroksen, jolloin itse pääsee toimimaan eläinten hoitajana.

Pikkupihan piha-alue on suuri ja turvallinen. Piha-alueelta löytyy keppariradan, lehmän lypsämisen ja polkuautojen lisäksi kiva leikkipaikka. Piha-alue on turvallinen, joten vanhemmat voivat vaikka kahvitella piha-alueen terassilla, kun lapset viipeltävät ympäri pihaa.

Pikkupihalla järjestetään monenlaista puuhaa lapsille, myös eläinpihan lisäksi eli meille kannattaa varata koulun, päiväkodin tai harrastusporukaan oma retkipäivä ihan erikseen.

Pikkupihalle voi myös varata eläinsynttäreitä.

Lisäksi Pikkupihalla on jo perinteiset koko perheen tapahtumat Pääsiäisenä ja Halloweenina. Vuonna 2023 on luvassa myös huikean hieno ja elämyksellinen joulutapahtuma.

Kahvila Mäyrässä tarjolla maakunnan parhaat munkit ja pitsat sekä, lounasta klo 11-14.

Kautialan uimarannalle on Pikkupihalta matkaa n.300 m. Eli retkipäivän lomassa voi halutessaan pulahtaa uimassa.

Vieraile verkkosivuilla
Eläinpihat ja kotieläinpuistot Kouluvierailu Lapsille Näe ja koe Päivämatka Perheaktiviteetit

Osoite

Ponsantie 1269, 36340, Kangasala

Puhelin

+358 40 0990875

Sähköposti

raudanmaankylaosuuskunta@gmail.com

Sijainti

Muita kohteita

Rentoudu vesiluonnon, rantamaisemien ja taiteen syleilyssä. Retki alkaa Pilatesnavetalata, jossa herätellään kehoa ja melonnassa käytettäviä lihaksia pilatesharjoituksilla. Navetalta siirrymme kävellen...
Mobilian museokaupassa on laaja valikoima auto- ja tieliikenteen alan kirjallisuutta. Suosituimpiin tuotteisiin kuuluvat ralliaiheiset t-paidat ja pienet leikkiautot. Tarjolla on...
Kangasalan keskustassa sijaitsevassa Kimmo Pyykkö -taidemuseossa nähdään ajankohtaisia, korkeatasoisia vaihtuvia kuvataidenäyttelyitä. Museo on nimetty kuvanveistäjä, professori Kimmo Pyykön mukaan. Kimmo...